LOKAKUU 2025

SINÄ KASVATAT JA LUOT ONNEA OMASSA SEURAKUNNASSASI!

Onnen ytimessä ollaan, kun löytyy hyvä yhteys toisiin ihmisiin. Mitä syvempi yhteys on, sitä merkityksellisemmältä se tuntuu. Yhteisöllisyys on tärkeää, koska yksinäisyys ja osattomuuden tunne voivat hiipiä arkeen. Tutkimusten mukaan yhteisöön kuuluminen, yhdessä tekeminen ja merkitykselliset ihmissuhteet lisäävät hyvinvointia ja suojaavat jopa sairauksilta.

Onnen hetkiä koemme yhteisissä hetkissä: seurakunnan touhuissa, kahvikupin äärellä, naapurin kanssa kuulumisia vaihtaessa tai ystävän luona kyläillessä.

Yhteisöllisyys on tärkeää. Silloin meitä kutsutaan pysähtymään, katsomaan ympärillemme ja kysymään: ”Kuka kaipaisi seuraa, miten voisin huomioida paremmin oman yhteisöni ihmiset?”. Yhteisöllisyys syntyy pienistä teoista: siitä, että moikkaamme, autamme, kuuntelemme ja kutsumme mukaan. Yhteisöllisyys on yhdessä tekemistä. Se tarkoittaa myös kohdatuksi ja nähdyksi tulemista. Yhteys ja rakkaus ovat uskovien ja seurakunnan aarre. Se vetää puoleensa ihmisiä myös ulkopuolelta. Jokainen meistä voi kasvattaa onnea omassa seurakunnassa ja muissa yhteisöissä. Annetaan sen kasvaa tänäänkin. Se on Jumalan rakkauden jakamista ympärillemme.

Tämä otsikko ”Onni kasvaa yhteisössä” on samalla lokakuun alussa olevan valtakunnallisen vanhustenviikon teema. Siunattua lokakuuta jokaiselle!

Tanja Näsilä
diakoni

Ja lopuksi: Olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä.
1. Pietarin kirje 3:8  

Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.
Apostolien teot 2:46-47

 

 

Ikuisia säveliä -yhteislaulua & keittolounas

Päivätilaisuudessa torstaina 9.10. klo 12 on luvassa yhteislaulua sekä keittolounas vapaaehtoisella maksulla lähetystyön hyväksi.
Tervetuloa laulamaan ja syömään!

 

Naisten kesken -ilta to 16.10. klo 18

Lokakuun naisten kesken -ilta kutsuu eri-ikäisiä naisia yhteen viettämään illan toisten kanssa Raamatun ympärillä, kahvikuppi tai teemuki kädessä.

Tervetuloa!

 

Musiikkijumalanpalvelus sunnuntaina 19.10. klo 11

Kamarikuoro Braxén vierailee seurakuntamme musiikkijumalanpalveluksessa. Kuoro on toiminut yli 50 vuotta. Kuoroa johtaa musiikin ammattilainen Juha Törmä. Jumalanpalveluksen jälkeen on yhteysruokailu. Nyt on oiva tilaisuus kutsua ystäviä mukaan korkean tason musiikin äärelle!

 

Yhteysruokailu

Sunnuntaina 19.10. on musiikkijumalanpalveluksen jälkeen yhteysruokailu.

Tarjolla on keittoruoka, jälkiruoka ja kahvit.

Ruokailu maksaa 10€ yli 15-vuotiailta, 5€ 6-14-vuotiailta ja alle 6-vuotiaat syövät maksutta.

Tervetuloa siis koko perheenä ruokailemaan yhdessä seurakuntaperheen kanssa!

Ilmoittautumiset 16.10. mennessä.

Linkki ilmoittautumislomakkeeseen tulossa!

 

Elämän leivän ilta su 26.10. klo 17

Tilaisuudessa puhuu Feija Friman ja musiikissa Tiina Löfström.

 

Porrasremontti

Vanhimmisto päätti, että porrasremontti toteutetaan ja sitä varten seurakunta ottaa pankista lainaa.

Kirkkorakennuksemme ulkoportaat ovat nykykuntoisina turvallisuusriski, etenkin talviaikana. Ne vaativat merkittävän remontin. Saamamme tarjouksen perusteella remontin kustannukset ovat n. 30 000 €. Voit osallistua tulevan remontin kustannusten kattamiseen antamalla lahjoituksen seurakunnan tilille FI37 4503 0010 7644 33 viitteellä 1300. Olethan mukana rappurempassa!

 

Vanhimmisto tiedottaa:

Kutsuttu vanhimmistotyöskentelyyn mukaan:

Maija Peltomäki, solutyön johtaja

Tanja Näsilä, diakoniatyön johtaja

Ismo Karjalainen, tutustumassa vanhimman tehtävään

 

Satakunta United -tapahtuma la 1.11.

Satakunta United -tapahtuma on suunnattu nuorille ja toteutamme sen yhdessä usean muun seurakunnan kanssa Satakunnasta.

Tapahtumassa kuullaan eri seurakuntien työntekijöitä ja opetuksesta vastaa Manuel Rautalahti. Tapahtuman teema on “kestävä usko”.

klo 17 TalkShow

klo 18 Ruoka

klo 19 Satakunta United -ilta

 

Aikamatka tavoittaa eskarilaisia ja koululaisia

Aikamatka on näytelmäseikkailu, joka kuljettaa lapset suoraan jouluevankeliumin ytimeen. Kirkkomme tilat muuntuvat ajassa 2000 vuotta taaksepäin, ja matkalla kohdataan eläviä hahmoja Herodeksen linnasta Nasaretiin ja paimenten kedolta Beetlehemin talliin. Tämä on kokemus, joka tekee joulun sanomasta elävän ja ikimuistoisen.

Koululaiset ja eskarit ovat varanneet aikoja Aikamatkalle tänäkin vuonna ja saamme olla kertomassa porilaisille lapsille ikimuistoisella tavalla jouluevankeliumin.

Aikamatka on valtava yhteisponnistus, ja tarvitsemme siis paljon innokkaita käsipareja mukaan rakentamaan kulisseja ja esiintymään. Yli 30 roolia odottaa täyttämistä, ja jokainen osallistuja on tärkeä osa tätä ainutlaatuista projektia.

Aikamatkan koululaisryhmien päivät ovat ke 26.11. & to 27.11. Avoimet ovet kaikille on la 29.11.

Rakentaminen tapahtuu valtaosin edeltävällä viikolla.

Rakennusapu ja näytteleminen eivät edellytä aiempaa kokemusta. 

Sinua tarvitaan!

Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan: Taneli Hieta-Koivisto, 050 359 3529

 

TULOSSA

Aikamatka 26.-29.11.

Yhdyskunnan syyskokous 30.11.

Jouluinen jumalanpalvelus 14.12.

 

Seurakuntalainen - Eemil Peltomäki

Evankeliumia kaikkeen maailmaan striimauksen avulla

 18-vuotias Eemil Peltomäki vetää seurakunnassamme striimausryhmää, jonka työn tarkoitus on välittää kirkkomme tilaisuudet seurakuntamme YouTube-kanavan kautta kaikkialle internetin ääreen. Eemil on aloittanut striimausryhmässä nelisen vuotta sitten. Pikkuhiljaa vastuut ovat kasvaneet ja nyt hän vetää tuota ryhmää. Striimausryhmän tehtävänä on myös heijastaa laulujen sanat seinälle jumalanpalveluksissa. Lisäksi Eemil hoitaa nuortenilloissa äänentoistoa ja tekniikkaa.


Striimaustyössä parasta on saada palvella Jumalaa ja seurakuntaa omalla tekemiselläni. En oikein miellä itseäni puhujatyypiksi ja tämä on sopinut mulle hyvin, Eemil kertoo ja jatkaa: Ja onhan se mieletön ajatus, että netin välityksellä saa olla osana levittämässä Jumalan sanaa oikeasti lähes mihin vain.

Striimausryhmässä toimii Eemilin lisäksi Jouni Tampio, Aapeli Hanhisalo sekä Benjamin ”Benkku” Aapa. Viikon striimausvuoro osuu kohdalle kerran kuukaudessa. Usein striimauspenkin takaa löytyy koko ryhmän nuoriso-osasto, koska kolmikko Aapeli, Benkku ja Eemil pyörivät samassa porukassa kirkon lisäksi myös vapaa-ajallaan ja koulussa.

Touhuamme vapaa-ajalla kaikenlaista kaveriporukalla ja kun olemme kolmestaan kertoneet käyvämme kirkolla, ovat muutkin kaverit innostuneet hengellisistä asioista, Eemil kertoo.

Tekniikka kiinnostaa Eemiliä siinä määrin, että niin mopot kuin autot äänentoistolaitteineen korjataan länsiporilaisessa autotallissa Eemilin kotona.
Bemariini olen vaihtanut rättinivelen, mutta ehkä haastavinta lopulta on ollut Suzuki PV:n koneen purkaminen, remppaaminen ja uudelleen kasaaminen, Eemil muistelee kinkkisiä remonttihommia ja jatkaa: Tekniikka kiinnostaa muutenkin. Haaveissa siintää sähköpuolen diplomi-insinöörin ammatti, mutta ennen sitä suunnitelmissa on armeija, jota odotan kokemuksena paljon.

Eemil on pyörinyt seurakunnassamme lapsesta saakka. Tutuksi on tullut niin pyhäkoulu, MIX-illat kuin lastenleiritkin. Konnuuksiltakaan ei ole vältytty, kun pojat ovat keskenään hääränneet: Kerran lastenleirillä löysimme Benkun kanssa vesipyssyn ja keksimme hakea pisuaarista siihen vettä. Tällä oli sitten hauska ruiskia muita. Sanomistahan siitä lopulta tuli.

Jouluna 2024 esitetyn joulumusikaalin rooli Valdemarina on jäänyt mukavana muistona mieleeni. Oli hauska olla musikaaliryhmässä mukana ja näytelmäroolissa, Eemil muistelee vuoden takaista näytelmäkokemustaan. Usko merkitsee minulle halua palvella Jumalaa ihan tavallisessa arjessa ja kaikessa päivittäisessä toiminnassa, Eemil tiivistää.



yhteystiedot
 

Seuraa seurakunnan tilejä myös somessa!

@porinhelluntaiseurakunta

 
Next
Next

syyskuu 2025